Moro!

”En koita mainostaa talentiaa, tämä kuitenkin sattui olemaan ensimmäinen kuva itsestäni mikä löytyi. Ja kyllähän sosiaalityö kaipaa lisää arvoa!”

Monien kanssa ollaan jo tavattu ja osan kanssa olen päässyt myös tekemään yhteistyötä vuosien aikana. Tässä kuitenkin pieni esittelyteksti siitä, kuka olen ja mistä tulen.

Olen asunut koko elämäni ajan Tampereen alueella ja vieläkään täältä ei ole mikään kiire päästä pois. Synnyin perheeseen, johon kuuluivat äiti, isä ja isoveli. Isän kuoleman jälkeen tilanteet muuttuivat ja niin muuttui elämäni suuntakin. Nykyään minulla on kaksi äitiä, yksi isä ja yli kymmenen sisarusta, joista kaikista olen todella onnellinen. Kävin 13 vuotta Tampereen Rudolf Steiner -koulua, josta lopulta kirjoitin myös ylioppilaaksi. Lukion jälkeen vuorossa oli hanttihommia ja ulkomaanmatkoja niin lähelle kuin kauas, yhdessä ystävien kanssa ja yksin matkaten. Asevelvollisuuden suoritin siviilipalveluksena, koska rakastan rauhaa ja rakkautta.

Sivarin jälkeen pääsin mukaan suunnittelemaan Nuorten foorumia valtakunnallisille lastensuojelupäiville. Suunnittelussa mukana oleminen ja itse päivän toteutus toivat elämälleni uuden suunnan: ”haluan tehdä ja olla hyvä niin läheisilleni kuin työssäni”. Aloitin samana syksynä sosiaalityön opinnot Tampereen avoimessa yliopistossa. Sosiaalityön perusopintojen jälkeen yliopiston toteuttama tapa oppia ei tuntunut itselleni oikealta. Niinpä en hakenutkaan yliopistoon vaan Tampereen ammattikorkeakouluun opiskelemaan sosionomiksi. Ensimmäisellä kerralla tärppäsi ja pääsin sisään, enkä ole katunut päätöstäni hetkeäkään.

Tällä hetkellä sosionomiopinnot ovat loppusuoralla, opinnäytetyötä ja muutamia muita juttuja vajaa. Opiskelu ja kokemusasiantuntijatoiminta ovat tarjonneet elämälleni todella paljon, toinen toistaan tukien. Toivon, että ne tukevat minua myös tässä jännittävässä uudessa vaiheessa elämääni, Pesäpuun työntekijänä.

Opintojen ja työnteon ohella toimin myös TAMK:n sosionomiopiskelijoiden opiskelijayhdistyksen puheenjohtajana vuoden loppuun saakka. Vapaa-aika menee siis järjestöhommissa, kavereiden kanssa puuhastellessa ja välillä ihan omasta seurasta sekä rauhallisuudesta nauttiessa.

Olen todella innostunut, kiinnostunut ja avoin kaikelle, mitä pääsen Pesäpuussa tekemään eri ihmisten kanssa.

Mukavaa kevättä kaikille, muistakaa nauttia auringosta ja kaikesta hyvästä ja kivasta, mitä kohtaatte.

Onni Westlund

Ps. Kirjottelin Kuopion Yhdessä Koettua -tapahtuman seminaarista ajatuksia, jotka voitte kurkata tästä linkistä.

Brysselin käytävillä kuultua

Brysselin käytävillä kuultua: Palveluiden kehittämisessä tärkeintä on asiakkaiden ottaminen mukaan kehittämistyöhön.

Kokemusasiantuntijuus ei suinkaan ole päivän sana ainoastaan suomalaisessa lastensuojelussa vaan asiakkaissa, palveluiden käyttäjissä, piilevä valjastamaton voimavara on tunnistettu sosiaalialalla Euroopan laajuisesti. Pystyin havaitsemaan kokemusasiantuntijuuteen liittyvän kasvaneen kysynnän European Social Networkin jäsentapaamisessa Brysselissä huhtikuun lopulla. Jäsentapaamisessa tehtiin katsaus menneeseen ja luotiin suunta tuleviin painopistealueisiin vuosille 2018–2020. Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistuminen olivat keskiössä niin menneessä kuin tulevassakin. Selviytyjät – tiimi oli kutsuttu paikalle esimerkkinä hyvästä sosiaalialan käytännöstä ja innostajana tuleviin osallisuutta kehittäviin hankkeisiin.

Selviytyjien puheenvuoro oli osa paneelikeskustelua aiheesta ”social inclusion and user involvement”, jolloin vapaasti suomennettuna kävimme keskustelua yhteenkuuluvuudesta ja asiakkaiden osallisuudesta. Positiivinen ja eettinen näkökulma kehittämistyöhön herätti innostunutta kuhinaa yli sadan hengen eurooppalaisista sosiaalialan johtajista koostuvassa joukossa. Kehittämistyötä voi tehdä ja olla kriittinen myös rakentavasti, pitkäjänteisesti ja kaikki osapuolet huomioon ottaen. Viisas kuulija ymmärtää ratkaisukeskeisen puheen rivien välistä myös lastensuojelun kehittämiskohteet. Yleisöön teki vaikutuksen muun muassa ilmaisu: ”olen selvinnyt lastensuojelun ansiosta sen sijaan että olisin selvinnyt lastensuojelusta”.

Mitä se lastensuojelu sitten asiakkaiden näkökulmasta on? Lapsille ja nuorille, joita myös palveluiden käyttäjiksi kutsutaan, lastensuojelu on ihmisiä ja niiden kanssa käytyjä kohtaamisia. Näillä lapsilla ja nuorilla on tarve ja halu sekä oikeus tulla kuulluksi ja kohdatuksi yksilöinä eikä palveluiden käyttäjinä. Nämä kohtaamiset ovat päivittäisiä ohi meneviä hetkiä, joista joillain voi olla kauaskantoisia vaikutuksia niin hyvässä kuin pahassa. Näissä kohtaamisissa onkin parhaimmillaan valtava molemmin puoleinen voimaannuttava vaikutus. Ilman näitä kohtaamisia emme tiedä, mitä lapsillemme ja nuorillemme kuuluu. Voimmeko oikeasti kehittää palveluita ilman tätä tietoa?

 

Sami Isoniemi

Asiantuntija, Nuorten osallisuus

 

European Social Network: http://www.esn-eu.org/

Kokemuksista voimaa

Se oli kuin olisi ravistanut kokispulloa ja sitten kerralla avannut sen. Kaikki ryöppysi hallitsemattomana virtauksena ulos. Puhetta pulppusi useammasta suusta, limittäin, lomittain ja välillä jopa samaan aikaan. Kokemusten tulva maalasi eteen tilanteita ja kohtaamisia, kokemuksia kuinka oli tullut väärinymmärretyksi, kuinka oli tullut kohdatuksi, kuinka oli tullut ohitetuksi ja kuinka oli tullut nähdyksi.

Kun tapaamisista lähti kotiin, mielessä pulppusi edelleen. Monena iltana kävimme sijaisäidin kanssa läpi kaikkea sitä, mitä oltiin puhuttu. Kokemusten jakamisesta tuleva voima virtasi kehossa vielä monta päivää.

 

Lastensuojelun kehittämisessä lasten ja nuorten kokemusten esiintuominen ja kuuleminen on tärkeää. Usein keskitymme kokemuksissa kuitenkin kovin mustavalkoisesti jakoon hyviin kokemuksiin ja huonoihin kokemuksiin. Todellisuudessa kaikista kokemuksista, niin hyvistä kuin huonoistakin, voimme aina oppia jotain, niin ihmisinä kuin yhteiskuntanakin.

Lastensuojelu ei ole mustavalkoista. Se, miksi lastensuojelu on niin arvokasta työtä ja miksi varsinkin sen laatu on tärkeää, aukeaa kun lukee ja kuulee nuorten kokemuksia. Lapset ja nuoret, jotka ovat jo kokeneet kovia, ansaitsevat parasta. Parasta kehittämispalautetta lastensuojelun toimivuuteen saa sen asiakkailta, niiltä lapsilta ja nuorilta, jotka osaavat kertoa, mitkä asiat auttoivat ja mitkä lannistivat.

 

Seuraavilla kerralla se sama meno jatkui. Mutta nyt tähän ryöppyyn oli tullut ehkä jo vähän uudenlainen vire. Sen yhteisen jaetun tunnekokemuksen taustalta alkoi kummuta halu kehittää. Halu miettiä, miten näiden omien kokemusten kautta saataisiin kerrottua lastensuojelusta ulospäin, leimaamatta ketään. Pulinasta alkoi nousta nostoja siitä, mitä itse olisimme toivoneet, että meille olisi lastensuojelusta sanottu.

Ja niistä nostoista me rakennettiin 10 faktaa lastensuojelusta.

 

Lastensuojelun työntekijöiden on uskallettava kohdata lasten ja nuorten kokemuksia, niitä huonojakin. Joskus työntekijät ja ammattilaiset pelkäävät ottaa puheeksi rankkoja kokemuksia. Mikäli työntekijät ja ammattilaiset eivät kykene ottamaan lasten ja nuorten kokemuksia puheeksi, he ohittavat heidät.

Todellisuudessa rankkojenkin kokemusten puheeksi ottaminen ja läpikäyminen ei satuta nuoria, vaan päinvastoin. Kun nuoret tulevat kohdatuiksi ja kuulluiksi kokemustensa kanssa, he myös saavat tilaa ja luvan alkaa käsitellä näitä kokemuksiaan. Mikäli nämä kokemukset sivuutetaan, tai niitä vähätellään, emme anna lapsille ja nuorille tarvittavia välineitä päästä näistä kokemuksista eteenpäin.

 

Nykyään, kun me kokoonnutaan yhteen, me edelleen kuohutaan vähän yhdessä. Mutta se ei ole enää niin hallitsematonta. Nyt me ei enää pelätä, ettei meitä kohta kuullakaan, koska me tiedetään että meillä on toisemme. Me ollaan saatu tästä niin paljon voimavaroja meidän omaan elämään ja opittu toisiltamme ihan hirveästi.

 

Koska kokemusten jakaminen on ollut voimauttavaa niin kertojille, kuin kuulijoillekin, me keräsimme Selviytyjien ja Voima Vaikuttaa! –verkoston avulla useita erilaisia kokemuksia yksiin kansiin. VOIMATARINAT lastensuojelussa – kokemus opettaa –kirja julkaistaan yhteistyössä Lapsiasiavaltuutetun, Pesäpuun ja Voima Vaikuttaa! –verkoston kanssa vielä loppusyksystä.

 

Helena Inkinen