Surun musta perhonen

Kuolema tuli kylään.
Suru pysäytti ajan.
Se toi syvän läsnäolon.
Tässä on kaikki, muu tarpeetonta.

Tätä blogia kirjoittaessani suru on vallannut sydämeni, ajatukseni ja kehoni. Haluaisin kietoa käsivarteeni mustan silkkinauhan. Merkiksi suruajasta. Merkiksi siitä, etten ole oma itseni. Suruaika saa ihmisen syvälliseksi, ehkä jollain tapaa pyhäksi. Oma suruni saa minut ajattelemaan asiaa myös sijaishuollossa olevien lasten ja nuorten näkökulmasta. Vuosien aikana monet nuoret ovat kertoneet menetyksistään ja lapset taas ikävästään. Kuitenkin näistä asioista puhutaan ja kirjoitetaan varsin vähän.

Suru syntyy menetyksestä. Jokin asia on peruuttamattomasti muuttunut. Emme pysty siihen enää vaikuttamaan. Ainoa, mikä jää, on suru. Surun hoitona on vain sureminen. Heli Ilaskaria (2002) lainaten: ”Suru ei tuhoa, vaan se rakentaa ja eheyttää.” Ja jatkaa, että surun hoitaminen on ihmiselle kuin kotelo perhoselle. Sen suojissa suremme, palaudumme. Surun kotelossa koemme suuria tunteita vihasta rakkauteen. Itkukin on merkki rakkaudesta. Sureva ihminen on erityisen haavoittuva. Ehkä siksi sureminen voi tuntua pelottavalta ja koko identiteettiä uhkaavalta. Avuttomuus ja hauraus voivat hämmentää ja tuntua siltä, ettei enää koskaan palaa ennalleen. Kuitenkin pikkuhiljaa, ajan saatossa, kotelosta kuoriutuu perhonen, ja saamme nähdä elämämme uudessa valossa. Joskus tähän menee vuosia. Surun syvyyttä tai kestoa ei voi määrittää.

perhonen

Maailmalta löytyy paljon kirjallisuutta siitä, kuinka puhua lapsen ja nuoren kanssa kuolemasta ja menetyksistä. Surun työstämisessä neuvotaan keskustelemaan menetyksestä, opetellaan kysymyksiä, mietitään ja valmistellaan lauseita. Neuvotaan, että lapsen esittämiin kysymyksiin tulisi vastata avoimesti ja rehellisesti, hänen ikänsä huomioiden. Suru voi kuitenkin näyttäytyä kognitiivisina vaikeuksina. Lyhyinä lauseina, katkenneina ajatuksina. Omiin ajatuksiin unohtuneina katseina. Muistikatkoksina. Suru on hyvin kokonaisvaltainen tunne, jonka työstämisessä on hyvä huomioida ajattelemisen lisäksi myös kehollisuus, tunteet ja käyttäytyminen.

Lapsia ja nuoria ei tule jättää yksin suremaan. Nuoret toivovat, että ammattilaisilla olisi paremmat valmiudet kohdata sureva nuori. Lapset taas kertovat ikävästä ja siitä, mitkä asiat helpottavat kaipuusta nousevaa surua. Yhdessä Koettua -kiertueella eri-ikäiset sijaishuollon kokemuksen omaavat henkilöt kertoivat kiintymyksistään ihmisten lisäksi myös paikkoihin, maisemiin, omaan huoneeseen, esineisiin tai eläimiin. Jatkuvan asuinpaikkojen vaihtumisen myötä he saattavat joutua luopumaan tärkeiksi kokemistaan asioista ja rakkauden kohteistaan. Menetyksistä nouseva suru on todellista sijaishuollossa.

Suru tulee uniin. Itku kurkkuun.
Itku on toipumisen alku.

Suru voi tuntua ulkopuolisuuden tunteena. Kuin sumun takaa oman elämän hitaana tarkasteluna. Surevan lapsen tai nuoren stressitaso voi olla hyvin korkea. Samaan aikaan hän voi olla alivireinen ja käydä ylikierroksilla. Alivireystila vie lamaantumiseen ja ylivireys taas levottomuuteen ja kiihtyvyyteen. Tunteet vaihtelevat ja nousevat nollasta sataan. Sureva jumittuu paikoilleen, kääriytyy huopaan. Suru voi tuntua painavilta jäseniltä, monta tonnia painavilta jalkoina, käsinä, päänä. Särkynä, psyykkisenä kipuna. Lapsi voi purkaa sen leikkiin ja toimintaan. Nuori voi olla toimintakyvytön. Suru pysäyttää, synkistää ja nuori voi kokea menettävänsä elämänhalunsa. Tulevaisuus voi tuntua merkityksettömältä. Oireidensa takia suru saatetaan sekoittaa masennukseen. Surun tai menettämisen käsittely ei tarvitse diagnoosia vaan toisen ihmisen vierelleen.

Surussa aika pysähtyy, siksi läsnäoleminen korostuu. Sureva kaipaa turvaa ja huolenpitoa. Läheisyyttä. Tukiverkkoa. Vertaisia. Sohvalla istumista toisen vierellä. Joskus ihan vain olemista tai toimintaa, yhdessä tai yksin tekemistä. Sanat voivat tulla myöhemmin. Surun keskellä on hyvä huolehtia rutiineista. Lempeästä ruuasta, vedestä, ulkona olemisesta ja unesta. Työstä ja koulusta, jos vain voimavarat sallivat. Menetyksessä näyttäytyvät myös jokaisen yksilölliset selviytymisen keinot ja tavat. Siksi aikuisilta vaaditaan tilannetajua ja ymmärrystä jokaisen omille persoonallisille tavoille, joilla lapset ja nuoret ylläpitävät mielen tasapainoa. Jokaisen tapa surra on yhtä oikea.

Joskus menetys voi olla niin sietämätöntä, että ihminen kieltää ja torjuu sen. Silloin suru voi muuttua tuhoavaksi voimaksi. Itkemätön itku ja ohitettu suru voi sairastuttaa kehon ja/tai mielen. Joskus menetys on tuntunut niin suurelta psyykkiseltä kivulta, että menetyksen pelossa ei uskalla kiinnittyä ihmissuhteisiin. Tämän takia aikuisten yksi tärkeimmistä tehtävistä on auttaa lapsia ja nuoria laajentamaan ja löytämään uusia selviytymisen tapoja. Samalla annetaan hyvää esimerkkiä siitä, että elämässä on mahdollista mennä eteenpäin, vaikka juuri nyt tuntuu pahalta ja mahdottomalta. Vaikeaa voi olla myös hyväksyä se tosiasia, että menetys ajan myötä sulautuu omaan elämäntarinaan.

Surevan kaunein sana on toivo. Huomenna on paremmin. Kaikki on hyvin. Surun musta perhonen on ajan saatossa valmis lentoonsa. Perhonen on herkkyydessään upea voimaeläin, sillä se viestii muutoksesta, rohkeudesta ja ilosta. Sitä kaikkea myös sureminen sisältää.

*

Tämä blogi vei minut tunnustelemaan matkaani surussani. Ehkä se vei myös sinut muistelemaan jotain kokemaasi menetystä. Toivon niin, sillä omat kokemuksemme auttavat meitä myötäelämään toisen surua, löytämään sanoja ja ennen kaikkea ymmärtämään moninaisia tunteitamme ja kehomme reaktioita.

Johanna Barkman
Kehittämispäällikkö

Linkkejä:

http://kouluasiaa.fi/artikkelit/kouluikaisen-lapsen-suru/
http://www.kriisikeskusmobile.fi/wp-content/uploads/2013/12/Kouluik%C3%A4isen-lapsen-suru.p

Lähde:

Heli Ilaskari: Käsi kädessä 5/02

 

 

 

 

Mainokset

”Potkaisiko meitä arpaonni?”

”Potkaisiko meitä arpaonni?”, kysyivät erään lapsen perhehoitajat, jotka olivat niin iloisia saadessaan osallistua lapsensa kanssa Salapoliisipäivään, joka järjestettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhteistyönä. Tavallaan he olivat oikeassa. Tarve salapoliisitoiminnalle eri puolilla Suomea olisi paljon suurempi ja mukaan pääsee vain rajallinen määrä lapsia. Mukaan pääseminen on sattumanvaraista. Lapsia otetaan ylipäätään vielä aika vähän konkreettiseen kehittämistyöhön. Kuka pystyisi raivaamaan kaikki rakenteelliset ja asenteelliset esteet pienten lasten osallisuuden mahdollistamiseksi?

Sain myös puhelun perhehoitajalta. Kelpaako meillä asuva lapsi ihan oikeasti mukaan? Kun sain vastata, että ihan jokainen kelpaa ja on lämpimästi tervetullut, hän melkein halkesi kiitollisuudesta. Paikka, jonne lapsi saa tulla sellaisena kuin on. Emme kysele taustoja, diagnooseja emmekä ylipäätään määrittele lapsia trauman tai muun leiman kautta. Lupasin perhehoitajalle, että meidän tehtävänä on mukauttaa toimintaa siten, että kaikki voivat osallistua. Puhelun jälkeen olin entistä vakuuttuneempi, että ehdoton periaatteemme kaikkien lasten oikeudesta osallistua juuri sellaisena lapsena kuin on, on kaikkia osapuolia voimaannuttava.

Myös pienet lapset ammattilaisten avuksi

Salapoliisipäivissä me aikuiset olemme kiinnostuneita kuulemaan millaisia ajatuksia ja näkemyksiä 6–10-vuotiailla lapsilla ja heidän läheisillään on käsiteltävään teemaan. Lapset ja aikuiset käsittelevät samaa teemaa omissa ryhmissään. Päivään mahtuu myös herkuttelua, leikkejä ja arvoitusten ratkaisemista. Usein niin perhehoitajien kuin lastenkin antama palaute on se, että tällaista tarvittaisiin lisää. Paras palaute lapsilta on, kun he kotiin lähtiessään kysyvät, milloin he taas pääsisivät Salapoliisi Mäyrää auttamaan.

Tällä kertaa tarvittiin apua kouluterveyskyselyn kysymysten pilotointiin. Sijoitetuille lapsille on tulossa oma kysymysosio ja tavoitteena oli miettiä, ovatko kysymykset hyviä ja ymmärrettäviä. Hyvin pian alun jännitys vaihtui innostuneeseen työskentelyyn. Lapset nostivat esille käsitteitä, joita he eivät ymmärtäneet, ja kiinnittivät huomion vastausvaihtoehtoihin, jotka puuttuivat. Lasten avulla kyselystä tulee toivottavasti selkeämpi ja helppotajuisempi. Me ammattilaiset kun emme osaa nähdä tekstiä lapsen lailla ja käytämme liian vaikeaselkoista kieltä.

Miksi on tärkeää, että aikuiset kuulevat ja kuuntelevat lapsia?

sp2018

Kysyimme kaikilta mukana olleilta myös vastausta kysymykseen miksi heidän mielestään on tärkeää, että aikuiset kuulevat/kuuntelevat lapsia? Aikuiset miettivät asiaa mm. oman työn kehittämisen näkökulmasta. Yhteen lappuun kirjoitettiin, että lapsia kuulla, jotta saataisiin kehitettyä dialogisia työskentelytapoja. Toiseen, kuinka arvokasta pientenkin lasten kokemustieto on. Mutta mitä kirjoittivat lapset itse? He kirjottivat omiin lappuihinsa mm. näin:

”Koska lapsilla voi olla hyviä ideoita”

”Että lapsilla on hyvä olla ja ne tuntee olonsa turvalliseksi”

”Että lapset oppii ja että lapsen on turvallista olla”

Lapsen ja aikuisen välisessä kohtaamisessa onkin lasten itsensä mielestä kyse lapsen näkökulmien, ajatusten ja ideoiden arvostamisesta. Tai siitä, että lapsella olisi hyvä ja turvallista olla. Maltammeko pysähtyä lapsen toivoman turvallisuuden äärelle? Siihen kiteytyy niin paljon.

Miten lasten toiveet saataisiin muutettua käytännön toimiksi?

Lupasin vielä lasten ajatukset eteenpäin. Mietin, miten voin lunastaa lupauksen, jonka annoin lapsille. Miten heidän ajatuksensa tulisivat kuulluksi. Eniten pohdin sitä, että ne eivät jäisi vaan lyhyesti ohitetuiksi vaan menisivät sydämeen ja vaikuttaisivat oikeasti arjessa. Kuka perustaisi työryhmän, joka pysähtyisi vakavasti pohtimaan jo kuuden vuoden ajalta koottuja lasten toiveita lapsiystävällisemmän lastensuojelun ja turvallisen sijaishuollon kehittämiseksi? Voisiko työryhmä myös miettiä keinoja rakenteellisten esteiden purkamiseksi?

Sari-Anne Paaso
Kehittämispäällikkö

PS. Koen, että minuakin on onnestanut. Mikä etuoikeus onkaan, että saan tehdä tätä työtä yhdessä aivan ihanien lasten kanssa. Unelmoin, että ihan kaikkia lapsia kuultaisiin ja heillä olisi turvallisia aikuisia ympärillään. Ehkä jonain päivänä myös lasten kehittäjäryhmät ovat arkea joka puolella Suomea.

Lapselle luovuttamatonta!

Pesäpuun visio on, että jokainen lapsi olisi turvassa, osallinen ja arvokas. Oletamme visiomme toteutuessa, että lapsilla on erinomaiset mahdollisuudet voida hyvin. Visioomme liittyen päätimme 2018 teemana haastaa itsemme, mutta myös kumppanimme tutkimaan, onko olemassa sellaisia asioita lasten elämässä, jota ilman on vaikea voida hyvin. Jotain, mikä ilmenee pysyvänä tarpeena ja jonka puute, huolimatta ympäristön muuttumisesta, johtaa haavoittuviin elämäntilanteisiin.

Assosioimme yhden kehittämispäivämme lopuksi muutaman minuutin ajan asioita, jotka mielestämme liittyvät siihen, mikä on lapselle luovuttamatonta. Oheisessa kuvassa mainintojen määrää kuvaa fonttikoko.

sanapilvi

Luovuttamaton-sanaan on helppo tarttua, koska se edustaa jotain pysyvää ja turvallistakin tässä epävarmuuden maailmassa. Mutta ennen kuin julistamme luovuttamattomat asiat ja ryhdymme entistä pontevammin niitä lasten elämään tuottamaan, on paikallaan pohtia seikkoja, jotka ovat ehkä syytä ottaa huomioon ennen julistusta.

Ensimmäiseksi minua askarruttaa se, että onko kaikille lapsille samat asiat luovuttamattomia? Voisiko yksilöllisen kokemisen lisäksi myös tilanne vaikuttaa? Voisiko luovuttamattomilla asioilla olla yhteyksiä toisiinsa tai jopa kompensaatiovaikutuksia? Jos kannustus kotona puuttuu, niin korvaako harrastuksissa tai koulussa pärjääminen sitä? Turvataksemme lasten hyvinvointia tulee meillä aikuisilla olla hyvä käsitys siitä, mitkä asiat yleensä ovat luovuttamattomia, mutta Matin kasvua tukiessamme lienee hyödyllistä tuntea Matti ja Matin elämä tarkemmin. Mietin myös, että jos lapsen elämästä puuttuu paljon luovuttamattomia asioita, niin mitä asioita lähdetään ensimmäiseksi edistämään? Lepo, ravinto ja turva lienevät ensisijaisia ja sitten yleispätevien ohjeiden soveltaminen onkin vaikeaa, tuntematta tilannetta tarkemmin.

Joitakin luovuttamattomia asioita haluan kuitenkin nostaa jo tässä blokissa esiin. Lapset kasvavat ihmissuhteissa ja ilman toiseutta ei synny minuutta. Ihmissuhteessa on mahdollisuus syntyä turvallista kiintymystä, mikä taas edesauttaa mm. huomioimaan toiset ihmiset, synnyttää luottamusta, vahvistaa kykyä selvitä vastoinkäymisistä ja luo käyttäytymiselle ja teoille syy-seuraus-tiedostamisen. Lasten tasapainoista kehitystä turvaa se, että heillä on kokemus siitä, että he ovat arvokkaita sellaisina lapsina kuin ovat, että heidät huomioidaan merkityksellisinä ihmisinä lähiyhteisössä, ja että he voivat käyttää omia kykyjään toteuttaakseen itseään.

Tässä yhteydessä on tunnustettava sekin, että vaikka Suomi on suhteellisen edistyksellinen maa lasten oikeuksien näkökulmasta, niin on meillä melkoinen savotta edessäpäin luodaksemme yhteiskunnan, missä lasten oikeudet läpileikkaavat toimintamme aina budjetoinnista lakien säätämiseen sekä lapsiystävällisen ja lasten osallisuuden mahdollistavaan riippumattoman neuvonnan ja materiaalien tuottamiseen. Lasten oikeudet eivät todellakaan toteudu myöskään silloin, kun heitä huostaanotetaan siksi, että mielenterveyspalveluja ei ole ollut saatavissa riittävän nopeasti.

Se, mitä Pesäpuu aikoo seuraavaksi tehdä, on kysyä luovuttamattomia asioita lapsilta itseltään. Toimimme myös, että lapset olisivat yhdenvertaisessa asemassa sijaishuollossa perheenjäsenenä, ja että heillä on kasvava mahdollisuus osallisuuteen erityisesti sijaishuollossa. Lasten suojelussa tarvitaan monia toimijoita, meitä kaikkia, mutta jos valita pitää, niin eniten toivoisin lapsille ainakin yhtä luottamuksellista, välittävää ja pitkäaikaisesti rinnalla kulkevaa aikuista. Toivomme myös, että saamme kanssanne pohtia tämän vuoden kohtaamisissa luovuttamatonta.

Jari Ketola
Toiminnanjohtaja

”Te ymmärrätte mistä mä puhun” – Vertaisarviointi sijaishuollossa

va.jpg

Jyväskylässä on työstetty vuoden ajan vertaisarviointia sijaishuollon laitospalveluihin. Tarkoituksena on kartoittaa nuorten kokemuksia arjen ja palveluiden toimivuudesta sekä laadusta sijaishuollosta. Asiakasnuoria ovat kohtaamassa aikuistuneet vertaiset, joilla on itsellään kokemuksia sijaishuollossa kasvamisesta. Kehittämistyö konkretisoitui tällä viikolla, kun vuorossa oli ensimmäinen pilotti.

Työtä on tehty rauhassa ja hyvin valmistellen. Usko yhdessä luotuun menetelmään on vahva ja se vahvistui entisestään pilotin jälkeen.

Pilottiin valikoituneen lastensuojeluyksikön nuoret ja ohjaajat olivat valmiiksi odottamassa meitä, kun saavuimme paikalle. Jännitystä oli ilmassa. Meitä jännitti se, että miten kaikki tulee menemään ja saammeko nuoret mukaan toimintaan. Nuoret ja ohjaajat ottivat meidät hyvin vastaan, kuuntelivat kiinnostuneesti ja olivat läsnä. Jännitys karisi viimeistään siinä kohtaa, kun nuoret yksi toisensa jälkeen halusivat olla mukana vertaisarvioinnissa. Jes!

Haastattelimme osan mukaan halunneista nuorista heti alkuinfon jälkeen ja loput seuraavana päivänä. Kaksi vertaisarvioitsijaa ja yksi nuori haastateltavana. Nuorten valmius ja kyky tarkastella omaa itseään, omia haasteitaan ja onnistumisiaan sekä omaa suhdettaan asuinpaikkaansa ja siellä työskenteleviin ihmisiin oli todella upeaa. Löytyi paljon asioita, jotka ovat jo hyvin ja joitakin asioita, joita voitaisiin vielä vahvistaa entisestään.

Nuoren kommentteja vertaisarvioinnin päätteeksi: ”Te ymmärrätte mistä mä puhun, on paljon helpompi puhua näistä asioista semmoselle, joka tietää” ja ”Tässä voi olla ihan chillisti ilman mitään paineita”.

Vertaisarvijoitsijat kokivat, että nuorten kanssa yhteys löytyi helposti. Jokaisella on oma tarinansa, mutta yhteinen ja jaettu kokemus siitä, että asuu muualla kuin syntymävanhempiensa luona, on vahva. Tämä yhteinen kokemus auttaa yhteyteen, joka mahdollistaa luottamuksen, avoimuuden, rehellisyyden ja tietysti toivon siitä, että tulevaisuudessa asiat ovat paremmin.

Tunnelmia arvioinnin jälkeen: ”Tuntui hienolta ja mahtavalta, kun nuoret luottivat meihin heti” ja ”Ei hitto miten hyvä fiilis! Ne nuoret oli ihan mahtavia ja ne halus puhua meidän kanssa. Me voidaan oikeasti auttaa nuoria tällä!”.

Haastatteluiden tulokset käydään läpi yhdessä yksikön nuorten, ohjaajien ja sosiaalityöntekijöiden kanssa. Niiden pohjalta toimintaa voidaan kehittää entistä enemmän nuorten hyvinvointia tukevaksi ja myös sosiaalityöntekijät pääsevät osallisiksi kuulemaan nuorten ajatuksia omasta arjesta.

Me jatkamme kehittämistyötä omien havaintojemme ja nuorten antamien kehittämisideoiden parissa. Keväällä jatketaan pilotointia.

Tää on hei siisti juttu!

Onni Westlund & Nuorten Sankarit –kehittäjäryhmät

PS. Osoitteessa www.facebook.com/voimavaikuttaa pääsee seurailemaan tämän asian kehittymistä, mutta myös kaikkea muuta kokemusasiantuntijatoimintaan liittyvää puuhaa. Käy tykkäilee!

PPS. Täällä juttua vertaisarvioinnista kanssa: http://www.pesapuu.fi/uutiset/2017/11/10/vertaisarviointi