”Hetkinen, mistä te puhutte, kun puhutte perheestä?”

Kokoonnuimme Pesäpuussa kaksi vuotta sitten kolmen sukupolven kokemusasiantuntijatyöpajaan. Mukana oli perhehoitoon sijoitettuina olleita nuoria sekä sijoitettujen lasten vanhempia ja yksi isovanhempi. Kolmen sukupolven kokemusviisautta tiivistetysti samassa tilassa. Kukaan ei ollut sukua toisilleen ja osa tapasi toisensa ensimmäistä kertaa. Tavoite oli selvä – ammattilaisten käyttöön tarkoitettujen väittämäkorttien ideointi – mutta keskustelu venyi ja laveni. Tunnin polveilun jälkeen yksi nuorista havahtui: ”Hetkinen, puhutaanko me nyt samasta asiasta? Mistä te oikein puhutte, kun puhutte perheestä?” Tosiaankin, kaikki puhuivat perheestä, mutta jokainen tuntui tarkoittavan sillä eri asiaa. Yhdelle perhe oli sijaisperhe, jossa oli kasvanut varhaislapsuudesta lähtien, toiselle perhe tarkoitti syntymäperhettä, josta osa lapsista oli sijoitettu toiseen perheeseen. Kolmannelle perhe merkitsi monen sukupolven perhettä ja neljännelle laajaa sukulaisten heimoa. Ennen kuin voimme puhua perheestä ja perhesuhteista, meidän on avattava, mitä niillä tarkoitamme.

Pesäpuussa on käynnistynyt tänä syksynä STEA:n rahoittama #Munperheet[1] -hanke, joka pyrkii lisäämään lapsen edun mukaisten ja suunnitelmallisten perheenjälleenyhdistämisten edellytyksiä lastensuojelun perhehoidossa. #Munperheet toimii Pirkanmaalla vuosina 2017–2020, ja on osa Kaikille eväät elämään -avustusohjelmaa[2].

Helpommankin tavoitteen olisimme voineet valita. Perheenjälleenyhdistäminen on hyvin sensitiivinen ja jännitteinenkin teema. Erityisen puhutteleva se on lastensuojelun perhehoidossa. Jo pelkkä käsite on paradoksaalinen: miten yhdistää jotakin (perhettä), joka ei vanhemman tai lapsen mielessä ehkä koskaan hajonnut? Lapsen kotiinpaluusta puhuminen on sekin ristiriitaista; voiko palata kotiin, jos ei koskaan mielessään kokenut sieltä lähteneensäkään? Tai kun lapsi kokee sijaisperheen ainoaksi omaksi perheekseen, mitä perhettä silloin jälleenyhdistetään? Ja kenen näkökulmasta perheestä puhutaan, kun lastensuojelulaissa viitataan perheenjälleenyhdistämiseen?

Vaikka käsite juridisessa mielessä käsite olisi ymmärrettävä, psykologisessa mielessä ja sosiaalisena konstruktiona se on kaikkea muuta. Siksi puhumme tässä työssä ’perheistä’ – monikossa, ja puhuessamme ’mun perheistä’ viittaamme lapseen ja nuoreen. Pesäpuussa meitä kiinnostavat erityisesti lasten ja nuorten kokemukset monista perheistään – tai yhdestä perheestä, jossa vanhemmuus rakentuu lapsen ympärille monen aikuisen tiimimäisenä, joustavana ja jaettuna vanhemmuutena. Lapsen suhde perheeseensä ja siihen kuuluviin ihmisiin on aina hyvin henkilökohtainen ja voi vaihdella ajan ja elämäntilanteen mukaan (Linnamaa 2016, 5).

Olemme nimenneet hankkeen tulevan toimintavuoden ’Perhemyytinmurtajat’-vuodeksi[3]. Tartumme yhdessä lasten, nuorten, vanhempien, sijaisvanhempien ja ammattilaisten kanssa perhettä ja perhesuhteita koskeviin tabuihin. Yritämme ymmärtää ja jäsentää niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat lasten ja perheiden hyvinvoinnin lisääntymiseen sekä eriarvoisuuden ja syrjäytymiseen vähentämiseen perhehoidossa. Fokusoimme työmme siihen, miten perhehoidossa voidaan lisätä lapsen edun mukaisten, suunnitelmallisten perheenjälleenyhdistämisten edellytyksiä.

Käytännössä kysymme siis, minkä asioiden pitäisi muuttua, että sijoituksia ei katkeaisi ennakoimattomasti, että toisiaan seuraavat useat sijoitukset vähenisivät ja että lasten elämässä olisi pysyvyyttä ja turvaa? Miten kunkin tulisi toimia, jotta lapsi ja hänen perheensä saisivat kaiken tarvitsemansa avun ja tuen sijoituksen aikana, mutta myös jälleenyhdistämisen edellytyksiä arvioitaessa ja lapsen kotiutuessa? Ja miten lapsen ympärillä olevat ihmiset voisivat omista tunteistaan ja kokemuksistaan huolimatta toimia niin, ettei lapsi jää roikkumaan kahden perheen väliin, vaan saa säilyttää kaikki tärkeiksi kokemansa perhesuhteet, ne ’munperheet’?

Pia Lahtinen
Kehittämispäällikkö
Pesäpuu ry

#Munperheet-hanke Facebookissa @Munperheet, Twitterissä ja Instagramissa #Munperheet

 

Munperheet_seminaari100418

 

Lähteet:

Linnamaa, Laura (2017) ”Sydämessä voi tuntuu ikävä, kun on yksinäistä.” Lapsen ikävä perhehoidossa. Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Sosiaalityö. Pro gradu-tutkielma. Jyväskylän yliopisto.

[1] #Munperheet – kohti suunnitelmallista perheenjälleenyhdistämistä lastensuojelun perhehoidossa –hanke, Pesäpuu ry.

[2] Kaikille eväät elämään –avustusohjelma eriarvoisuuden vähentämiseksi, Lastensuojelun Keskusliitto.

[3] Lisää perhehoidon perhesuhteista ja perheenjälleenyhdistämisestä 10.4.2018 Tampereella pidettävässä #Munperheet-seminaarissa, jonne ilmoittautuminen on jo avautunut.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s