Houkutus ajatella kaikkia ongelmia ”naulana” lisääntyy, jos ainoa työkalu on ”vasara”

Lastensuojelulaitokset ovat ääriään myöten täynnä eikä sijaisperheitä ehditä valmentamaan ja saamaan riittävän nopeasti auttamistehtävään. Kuntien sosiaalityöntekijät viestittävät uudelleen kasvuun kääntyneistä huostaanotoista ja erityisesti kiireellisistä kriisisijoituksista. Mitä on nopeasti kärjistyneen muutoksen takana? Voiko lasten ja perheiden hyvinvointi romahtaa ennakoimattomasti ja samanaikaisesti koko maassa? Yksittäisen perheen osalta näin uskon olevan mahdollista, mutta massojen muutokseen etsisin yhteiskunnallista perspektiiviä ja selittäviä tekijöitä.

Juuri kun olemme kansallisesti tehneet uusia linjauksia ja avauksia aina sosiaalihuoltolainsäädännön uudistuksesta lapsi ja perhepalveluiden kärkihankkeeseen tavoitteena auttaa perheitä varhaisessa vaiheessa, olemme menossa vastakkaiseen suuntaan. Usko kansakuntamme kykyyn auttaa ja tukea perheitä, lapsia ja nuoria horjuu, varsinkin kun tiedämme, että lastensuojelun sijaishuollossa on tunnistettu vakavia puutteita. Olemme vaativan tehtävän edessä, kun samaan aikaan meidän pitää pystyä vahvistamaan sijaishuollon kykyä auttaa paremmin huostaan otettuja lapsia, mutta myös ehkäistä huostaanottoja.

Sijaishuollon tunnistetut puutteet tai kehittämistarpeet liittyvät auttamisen pirstaleisuuteen ja kokonaiskuvan puutteeseen, työntekijöiden vähyyteen, johtamisongelmiin, työntekijöiden vaihtumiseen erityisesti kuntakentässä, yhteistyön vaikeuksiin ja heikkoon asiakas osallisuuteen. Mielestäni puutteista suoraan rahaan tai sen vähyyteen liittyy vain työntekijöiden vähyys/suuret asiakasmäärät. Vaihtuvuutta lisää taas se, että työtä ei voi tehdä laadukkaasti ja oikeastaan kaikki edellä luetellut ongelmat ovat vahvasti kytköksissä ja syy-seuraus suhteessa toisiinsa. Auttamisjärjestelmämme on aikansa elänyt, järjestelmä keskeinen, jälkijättöinen ja kylmä ihmisille. Emme pysty lisäämään sijaishuollon vaikuttavuutta lisäämällä ”vasaroita”.

Mielestäni ratkaisuvaihtoehtoja tulee etsiä otsikossa kuvattua naula-vasara dilemmaa laajemmin. Rahan lisääminen kohdennetusti asiakasmäärien kohtuullistamiseksi on perusteltua, mutta samaan aikaan tulee ratkaista sektoroitumiseen ja johtamiseen liittyvät ongelmat, mitkä kulminoituvat yhteistyön lisäämiseen sekä kokonaiskuvan ja vastuun kirkastamiseen asiakkaan tilanteesta. Johtamisvastuuta tulee kasvattaa niin osaamisessa kuin taloudessakin ja samalla kehittää toimintakulttuuria asiakaslähtöiseksi siirtämällä lisää valtuuksia työntekijöille, lähelle asiakasta. Resurssia on pystyttävä käyttämään joustavammin ja laajemmin lapsi ja perhepalvelujen perus- ja erityispalveluiden kokonaisuudessa. Oikein toteutettuna muutos merkitsee perheiden hyvinvoinnin lisääntymistä, sijaishuollon tarpeen pienentymistä ja sijaishuollossa oloajan lyhentymistä.

Jos lastensuojelun palvelujen vaikuttavuutta voidaankin lisätä kehittämällä ”järjestelmää” ja osaamistakin, niin ehkäpä haasteellisin ja laajin kysymys on kuitenkin se, että mitä pitää tehdä, että hyvinvointi lisääntyy maassamme. Palaankin alussa esittämään kysymykseen, että mitä mahdollisesti on lastensuojelutarpeen lisääntymisen takana? Siihen meillä on kosolti vastauksia, kun tiedämme, mikä edesauttaa ihmisten hyvinvointia ja olemmeko tehneet näitä tarpeita tukevia tekoja ja päätöksiä vai murentaneet hyvinvoinnin edellytyksiä? Usein pakenemme lauseen – maailma muuttuu – taakse, mutta tosiasiahan on, että se muuttuu ihmisten toiminnan, päätösten ja valintojen tuloksena. Kiteytyksenä omalta osaltani totean, yksilön oman toiminnan merkitystä väheksymättä, että olemme tehneet sellaisia tekoja yhteiskunnassamme, jotka eivät ole edistäneet: 1. ihmisen tunnetta kuulua yhteisöön, 2. Olla yhteisön merkityksekäs jäsen, 3. Omien kykyjen käyttöönottoa, 4. Mahdollisuutta omaehtoisuuteen ja yksilöllisiin valintoihin.

Nopeaan lastensuojelutarpeen kasvuun voisi etsiä vastausta myös tehostuneesta toiminnasta, mikä tuo esiin piilossa olleet ongelmat ja hädän. Tähän saattaa kytkeytyä alussa mainitsemani sosiaalihuoltolain uudistus 2014 ja siihen kytkeytyvä ajatus varhaisesta auttamisesta. Lukuisista valtakunnan tason politiikka päätöksistä, joilla on pitkäaikaisia vaikutuksia, voi mainita mm. leikkaukset perheiden ja opiskelijoiden perustoimeentulotuesta ja opetuksen sekä varhaiskasvatuksen ryhmäkokojen kasvattamisen, joilla ei liene hyvinvoinnin edellytyksiä tukevia vaikutuksia. Lopultahan kysymys on arvovalinnoista. Välitänkö kanssaihmisistä ja näemmekö lapset ja nuoret investointina tulevaisuuden kestävään kehitykseen, ratkaisee osaltaan lopulta myös sitä, kuinka paljon heitä otetaan huostaan.

Jari Ketola

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s