”Aurinko on taikasana, joka saa puhkeamaan kukkaan.”

Palasin viime sunnuntaina heinäveteläisen kollegani Riitta Pakarisen runokirjan ääreen. Se kantaa nimeä ”Arvokas arki”. Rahan valta, inhimilliset tarpeet, pehmeys ja kovuus, rakkaus ja luovuttaminen, suunnitelmallisuus, säännöt, ohjeet, yksilölliset tarpeet, ne kaikki poukkoilivat mielessäni. Mieleni sopukat olivat täynnä kaikkea sitä, mitä eri puolilla oli korviini kantautunut.

Vielä kesälomien kynnyksellä olen saanut olla monen ihmisen kanssa, erilaisissa tilanteissa, perhehoidon kehittämisen mielenkiintoisten ja vaikeidenkin kysymysten äärellä. Paljon on kuluneen talven aikana saatu tässä valtakunnassa aikaan. Vihdoin menneellä viikolla saimme STM:n perhehoitolain toimeenpanon tueksi tehdyn raportin. Se täydentää Lapen perhehoidon mallinnustyöryhmännraporttia. Maakunnat pohtivat ja suunnittelevat, kuinka toteuttaa laadukasta ja kustannustehokasta perhehoitoa. Työtä on lastensuojelun työntekijöillä enemmän kuin kohtuudella voi ja jaksaa tehdä. Johtajilla ja kehittäjillä ei ole helppo tehtävä.

Mutta siihen Riitan runokirjan yhteen runoon: ”Sijoitin lapset suojaan, jotta he saisivat nauraa ja leikkiä, nähdä kauniita unia, raivota pehmeässä sylissä. Kysymykset kuin sivallukset: Kuka maksaa kulut? Kannattaako?” Jos näkee lapsen silmät, hänen itkunsa ja hymynsä, vastaus on helppo. Se mikä on silmissämme, valtaa mielemme. Siihen voin vaikuttaa, mihin katson, minkä kuvan annan piirtyä verkkokalvoilleni. Niin tässä asiassa kuin muussakin!

Juna vie kohti Helsinkiä, Pesäpuun suunnittelupäiviä. Niiden jälkeen alamme laskeutua pikkuhiljaa lomille. Blogi jää myös lomalle ja palaa jälleen elokuussa. Pesäpuun puolesta toivon kaikille levollista kesää. Nautitaan lämmöstä, valosta, kesän väreistä ja tuoksuista, kukin meille sopivimmalla tavalla! Lapseni kysyi joskus vuosia sitten, pienenä tyttönä, katsellessaan pilvisen päivän jälkeen voikukkia, ”äiti, aurinkoko on se taikasana, joka saa kukat aukeamaan?” Itsellemme ja toisillemme, olkaamme taikasanoja, joka saa kukoistamaan. Auringon lisäksi.

Jaana Pynnönen

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s