”Aattelin, et varmaan ei olis kiva juttu, mutta olikin”, totesi nuori sijaisperheen ja perhekaverin arviointikeskustelussa ja jatkoi vielä: ”Kaikki on ollut kivaa.”
Nuoren ja tämän aikuiskaverin eli perhekaverin tutustuminen ja kaveruus ovat lähteneet käyntiin mukavien asioiden tekemisen ja positiivisen yhdessäolon kautta. On pelattu lautapelejä, leivottu, käyty metsälenkillä ja teatterissa, jutusteltu ja tutustuttu ilman pakkoa muun tekemisen lomassa. Ja ohimennen on tullut puhuttua vakavistakin asioista: menneisyydestä, hyvistä valinnoista elämässä, nuoreksi naiseksi kasvamisesta. On ystävystytty.
”Lasten kanssa vietetty aika. Yhdessä nauraminen, uuden oppiminen, hyvän mielen tuottaminen. Vanhemmat ovat saaneet hengähtää.”
Perhekaverit löytävät merkityksellisyyttä ja iloa kohtaamisista lasten ja sijaisperheiden kanssa. Ilo lasten ja vanhempien kasvoilla, yhdessä jaetut kokemukset ja lapsen luottamuksen kasvaminen luovat suhdetta, joka palkitsee niin vapaaehtoista kuin sijaisperheen jäseniäkin. Myös lapsi aistii perhekaverin välittämisen ja tuottamansa ilon: sen että perhekaveri on paikalla omasta vapaasta tahdostaan ja nauttii jaetuista hetkistä lapsen kanssa. Syntynyt ihmissuhde saa haluamaan jatkaa toiminnassa senkin jälkeen, kun alun molemminpuolinen jännitys ja innostus ovat hälvenneet ja lapsi on uskaltanut näyttää vapaaehtoiselle ne haavoittuvimmatkin puolensa.
”Ja miten se (lapsi) nauttii Helistä! On se taivaanlahja meille.”
Vanhemmille lapsen turvallinen aikuiskaveri tai koko perheen perhekaveri on usein helpotus. Joku, jonka näkemistä lapsi voi odottaa ja jälkikäteen muistella, joka tuo lapselle ilon hetkiä ilman erityisiä vaateita, jonka kanssa vanhempi voi jakaa pienen palan perheen arkea ja joka on siinä hetkessä vain lasta tai perhettä varten. Ja joskus, kun kaikki osaset loksahtavat paikoilleen, syntyy ihmissuhde, joka kestää elämän muutostilanteet. Kasvaa, kehittyy ja muotoutuu osapuoltensa näköiseksi. Aito ystävyys.
Heini Aaltonen
Pesäpuun havinaa 